6.1.2020

Kuka olen?

Olen Tuija Kae, lukion englanninopettaja Helsingistä. Olen töissä Vantaalla Sotungin lukiossa ja etälukiossa, asun Itä-Helsingissä perheeni kanssa. Olen myös kirjoittanut lukion englannin oppikirjasarjaa On Track  ja olen osakas vuonna 2019 perustetussa koulutusyhtiössä EduBorealis Oy. Vietän kevään 2020 Yhdysvalloissa Fulbright Distinguished Award in Teaching -stipendiaattina New Yorkin osavaltiossa Syracusen kaupungissa ja pidän blogia kokemuksistani. Kerron blogissani Syracuse Universitystä, opiskelusta, kouluvierailuista, vapaa-ajan riennoista, Fulbright-stipendiaattien kokemuksista ja havainnoin amerikkalaista elämänmenoa.

Mistä kaikki alkoi?

Fulbright-ohjelma on kiinnostanut minua jo vuosia. Olin lukio-ikäisenä vaihto-oppilaana Kalifornian Livermoressa ja kävin siellä vuoden Granada High Schoolia. Opiskeluaikana Helsingin yliopistossa vietin lukukauden vaihto-opiskelijana West Chester Universityssä Pennsylvaniassa. Jotenkin olen aina halunnut asua Yhdysvalloissa vielä aikuisiällä, töiden puitteissa. Töitähän Fulbright-stipendiaattina ei tehdä, mutta ohjelmaan päästäkseen on opettajan työstä oltava jo jonkin verran kokemusta ja kannuksia työelämästä kerättynä. Vain kaksi suomalaista opettajaa valitaan ohjelmaan vuosittain, yhteensä meitä on eri puolilta maailmaa 58 opettajaa kolmessa eri yliopistossa. Fulbright Finland Foundationin sivulta saat lisätietoa ohjelmasta. Kevään aikana osallistun Fulbright-ohjelmaan kuuluviin seminaareihin ja Syracuse Universityn luentoihin, tutustun paikallisten koulujen toimintaan ja teen omaa projektityötäni (inquiry project), jonka työnimenä on American Studies Online – an Interdisciplinary Approach to Teaching ESL, eli American studies -etäkurssi olisi tarkoitus luoda kevään aikana. Lähtö on tiistaina 7.1.2020 Washington DC:hin kolmen päivän orientaatioon ennen siirtymistä Syracusen kaupunkiin New Yorkin osavaltion pohjoisosaan.

Kuvat on otettu 14.5.2019 Fulbright-stipendiaattien juhlatilaisuudessa Helsingin kaupungintalolla.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti